Petroskoin luterilaisen kirkon rakennustalkoot alkoivat syksyllä 2004, kun Rättyän Eelis vetäisi Husky-sahansa käyntiin ja kellisti kirkon tontilta nurin ensimmäisen 250 puunrungosta. Puu kaatui ja Petroskoi pimeni. Tiheiden oksien kätkössä oli kulkenut sähkölanka, jota alhaaltapäin oli mahdoton nähdä. Tuon tontinraivaustalkoon jälkeen on ollut kymmeniä talkoita ja monia talkoita on vielä edessä. Viime sunnuntaina uusi Pyhän Hengen kirkko kuitenkin vihittiin vähän keskeneräisenä, mutta sitäkin rakkaampana.

Kökkämiehet ja –naiset ovat olleet merkittävässä roolissa Petroskoin ja monen muun Inkerin kirkon rakennushankkeissa. Viime lauantaina sain olla itsekin talkoissa mukana. Kun aamulla tulimme Petroskoin kirkolle, oli monenlaista hommaa vielä jäljellä. Väliaikaisia penkkejä tarvittiin vielä lisää, ruokailukatos oli tekemättä, virsitaulu ja alttari puuttuivat. Urakoitsija lopetteli eteisen laatoitusta, josta syntyvä pöly vaati jatkuvaa puhdistamista. Kirkko alkoi näyttää kirkolta, kun alttaripöytä ja –kaiteet saapuivat aamupäivällä ja niitä päästiin lakkaamaan. Työt etenivät leppoisassa hengessä ja kaikki oli niin valmista kuin olosuhteet huomioiden oli mahdollista, kirkon täyttyessä illalla ääriään myöten Kalajoen rovastikunnan suurkuoron juhlakonserttiin.

Uskon kuorolaisten eläneen ikimuistoisia hetkiä, kun he saivat kajauttaa ilmoille uudessa kirkossa ensimmäiset sävelet. Juhlakansan joukossa myös kökkämiehet ja –naiset olivat ehtineet vaihtaa hetkeksi parempaa päälle ja saivat nauttia ainutkertaisesta hetkestä. Yksi lauluista oli mielestäni ylitse muiden sen voimallisen sovituksen ja tekstin ajankohtaisuuden vuoksi. Kirkon erinomainen akustiikka pääsi oikeuksiinsa Kaanaanmaa -laulun kajahtaessa väkevästi paikalla olijoiden sydämiin. Kaanaanmaa on luvattu maa. Uskon Petroskoin kirkon olevan seurakuntalaisille juuri se luvatun maan merkki, jota on rukoiltu vuosikymmeniä. Monet rukoilijat ovat jo siirtyneet perille, Kaanaanmaahan, mutta paikalla oli myös monia kiitollisia nuoria seurakuntalaisia. Juuri heille kirkko merkitsee tulevaisuutta – mahdollisuutta.

Olen kohdannut Petroskoissa kaksi kertaa ihmisiä, joiden silmistä loistanutta iloa ei voi unohtaa. Ensimmäisen kerran huhtikuussa 2007 vepsänkielisen Uuden Testamentin julkistamisjuhlassa näin ihmisiä, jotka painoivat omankielisen kirjan rintaansa vasten ja sanoivat ”Tämän takia kannatti elää”. Sunnuntaina pidetyssä kirkon vihkimisjuhlassa monen seurakuntalaisen silmissä loisti sama ilo - tämän takia kannatti elää.

Ehkä saimme olla Petroskoissa hetken Kaanaanmaalla, niin talkoissa kuin juhlassakin.

Jussi Leppälä